Maisema ja sen havaitseminen

Maisema ja ympäristö ovat muutakin kuin fyysinen maailma ympärillämme. Maisema on myös maailma koettuna ja miellettynä: muistoissamme, kuvitelmissamme, kokemuksissamme. Kuvataide luo maisemista ja ympäristöistä toisia todellisuuksia.

Suomessa kesti suhteellisen kauan ennen kuin esimerkiksi luontoaiheet ja metsänsisustat hyväksyttiin taideteoksen pääaiheeksi. Ne alkoivat lisääntyä 1850-luvun jälkeen, mutta vasta kansallinen herääminen seuraavan vuosisadan vaihteessa nosti suomalaiset maisemat ihailun kohteiksi. Aiheisiin liitettiin myös vertauskuvallisia merkityksiä: syksyiset lehtipuut ilmensivät yksinäisyyttä ja kaihomieltä, honkien rivistö kertoi voimasta ja itseluottamuksesta.

Maisemataiteen irtautuminen historiallisesta ja mytologisesta kuvastosta vapautti taiteilijat tutkimaan luontoa. Yksi maisemakuvauksen ikonisimmista ja varsinkin romantiikan suosimista kuvakulmista oli näkymä korkealta mäeltä tai vuorelta alemmaksi laaksoon. Romantiikan ja maisemamaalauksen myötä heräsi kiinnostus myös yksityiskohtaisia pilvitutkielmia ja sääilmiöitä kohtaan.

Maisemamaalauksessa havaitsemisen tapaa ohjasi usein pittoreskin käsite, jolla tarkoitetaan maalausten aiheiksi sopivaa kaunista maisemanäkymää. Lähdettiin retkelle luontoon ja etsittiin maisemasta katseella sopivia maalauskohteita. Varsinkin kultakauden maalarit rakensivat suomalaista maisemakuvastoa ja korostivat 1800–1900-lukujen vaihteessa suomalaisten maisemien tunnusomaisia piirteitä: siintävät järvet, saaret ja metsät, koskien kuohut, viljavat pellot, pilviset taivaat, jylhät kalliot ja jyrkänteet sekä metsänsisustat. Talvimaisemat yleistyivät ja muutkin vuodenajan kuin kesä tallentuivat teoksiin.

Maisemakuvauksen sisältö ja maisemaan liittyvät arvot alkoivat muuttua, kun kritiikki pittoreskia maisemaa ja taiteen kansallista tehtävää kohtaan lisääntyi. Taiteilijat alkoivat heijastaa maisemakuviinsa henkilökohtaisempia näkemyksiä ja tunteita. Maisemasta ja sen yksityiskohdista tuli yhä useimmin mielenmaisemia ja väline, jonka avulla ilmaistaan asioita.

Maisemataide ja realismi kokivat uuden nousun 1970-luvun lopulla, kun luonnonsuojeluaatteen ja kantaaottavuuden herättämä ympäristötietoisuus lisääntyi. Saman aikaisesti käsitys kuvataiteen tehtävistä ja merkityksistä terävöityi ja laajeni. Maisemataide sekä luonto- ja ympäristöteemat ovat monimuotoisuudessaan 2000-luvulla yhä yleisiä ja ajankohtaisia.

Maisema ja nykytaide

Suomalainen yhteiskunta on kokenut suuria rakennemuutoksia, mutta suurella osalla suomalaisista suhde luontoon on kuitenkin säilynyt tavalla tai toisella: kesämökkinä veden äärellä, kaupunkipuistona tai vierailuna kansallispuistossa. Työn ja hyödyn maisema (land) on muuttunut vapaa-ajan ja elämysten maisemaksi (landscape).

Nykymaisemataide sekä maisema- ja luontoelementtien käyttäminen taiteellisessa ilmaisussa ovat jatketta maisemataiteen kuvalliseen historiaan ja laajemmin koko visuaaliseen kulttuuriin. Aiheita poimitaan muistista, muistoista, ja yleensäkin omasta suhteesta luontoon ja ympäristöön. Vaikka taiteilijoiden vaellusretket ja ulkoilmamaalaus eivät enää ole yhtä yleistä kuin aiemmin, ovat maisemat, luonto, metsät, vesi ja kaupunkinäkymät eli elinympäristömme läsnä monissa nykytaiteen teoksissa: valokuvissa, videoissa, installaatioissa, maataiteessa, ympäristötaiteessa, sarjakuvissa, kuvanveistossa, maalauksissa, mediataiteessa, grafiikassa...

Nykytaide on myös muokannut ja muuttanut käsityksiä maisemasta. Esimerkiksi informalismi ja abstrakti ekspressionismi ovat 1960-luvulta lähtien korostaneet ei-esittävää ilmaisua. Aiheet eivät varsinaisesti kuvaa luontoa, mutta silti usein muotojen ja ihmisen kuvallisen muistin välityksellä ne nostavat esiin mielikuvan maisemasta tai luonnon ilmiöistä. Biotaide, elävällä materiaalilla, kuten bakteereilla ja hiivasoluilla työskentely on toinen esimerkki uudenlaisesta lähestymistavasta luontoon.

Nykytaide haastaa katsojan tarkastelemaan itse katsomistapahtumaa sekä ihmisen osuutta ja vaikutuksia ympäristöön ja sen muutoksiin. Maiseman käsite on muuttunut: sen sijaan, että maalattaisiin vain pittoreskeja näkymiä, nykytaiteilija ottaa aiheekseen myös epäpaikat, joutomaat, kaupunkien pimeät kujat, ränsistyneet teollisuusrakennukset ja metsien hakkuuaukot. Kuvataiteen välityksellä otetaan kantaa niin ilmastonmuutokseen kuin ympäristön saastumiseen ja tuhoutumiseen. Luonto- ja ympäristöaiheiden välityksellä nostetaan esiin myös globaaleja kysymyksiä maailman tilasta ja herätetään keskustelua esteettisistä ja eettistä arvoista.

Nykytaide luo omanlaistaan maisemakuvastoa. Se sekä purkaa että vahvistaa maisemakäsitteen kaksinaista luonnetta: toisaalta pyritään lähelle välitöntä aistikokemusta, toisaalta puretaan ja pohditaan maiseman kulttuurista luonnetta, sen kuvallisuutta.

Keski-Suomen alueen kuvataidetta esittelevän verkkonäyttelyn sisältö painottuu maisemaan, luontoon ja kulttuuriympäristöön nykytaiteen, myös käsitetaiteen ja abstraktin taiteen, näkökulmasta. Kaikki Taidetta maisemista -verkkosivustolla esitellyt 36 taiteilijaa ovat asuneet ja työskennelleet tai työskentelevät Keski-Suomen alueella tai heidän teostensa aiheet liittyvät Keski-Suomeen. Teokset on valittu Jyväskylän kaupungin taidekokoelmaan hankituista teoksista vuosilta 1975–2017.

Taiteilijat
Auerniitty, Mikko (s. 1971)
Blomqvist, Tuomo (s. 1955)
Forsblom, Manu (1926–2002)
Heikkilä, Jussi (s. 1952)
Heinonen, Harri (s. 1967)
Heiska, Vappu (1921–1993)
Helin, Pekka (s. 1952)
Hietaharju, Mikko (s. 1950)
Hintsanen, Päivi (s. 1970)
Hirvelä, Erkki (1932–2020)
Hirvimäki, Veikko (s. 1941)
Ilasmaa, Urpu (s. 1933)
Immonen, Kati (s. 1971)
Kapanen, Martti, Kapa (s. 1949)
Katainen, Kaarina (s. 1936)
Kinnunen, Eila (s. 1959)
Kumpulainen-Sokka, Maija (s. 1943)
Luukkola, Pekka (s. 1968)
Manninen, Elli (s. 1939)
Mansala, Sari (s. 1983)
Markkanen, Jyrki (s. 1956)
Mäkeläinen, Veikko (1930–2003)
Mäkitalo, Johanna (s. 1966)
Naumanen, Heidi (s. 1984)
Neuvonen, Kirsi (s. 1960)
Paavola, Raimo (1933–2006)
Pajari, Aino-Kaarina (s. 1957)
Petäjäniemi, Juhani (1956–2015)
Reiman, Päivi (s. 1961)
Reinikainen, Raimo (s. 1939)
Råst, Hanna (s. 1986)
Sato, Yuichiro (s. 1979)
Saraste, Markku (1945–2011)
Suonpää, Juha (s. 1963)
Sälekivi, Timo (s. 1969)
Toikkanen, Frans (1928–2008)
Virta, Ulla (s. 1946)