Veden äärellä

Vesimaisemat olivat kotimaisessa taiteessa keskeisiä. Pyykkipaikat, karjan juottopaikat, venevalkamat, venetalaat ja satamat olivat arkiseen rakennettuun ympäristöön kuuluvia kohteita. Yhtä lailla taiteen aihevalikoima käsitti monipuolisia jokimaisemia, joissa leveät virrat, koskinäkymät, pikku purot ja tulvivat ojat tarjosivat kiinnostavia näkökulmia sommitelmiin. Myös järven selälle avautuvat laajat maisemat, suojaiset lahdet ja järvien rantamiljöö olivat taiteen vakioaiheistoa.

Taiteilijoille veden liikkeen ja sen heijastusten kuvaaminen tarjosi haasteen luonnonilmiöiden tunnelmien ja vaikutelmien tallentamisessa. Vesimaisemat olivat myös kulttuurimaisemia, joissa ihminen oli läsnä yksittäisinä veden äärelle sijoittuvina rakennuksina tai avarina viljelyksinä, järven yli näkyvinä kylä- tai kaupunkinäkyminä ja vesikulkuneuvoina. Toisinaan ihminen kuvattiin työssä veden ääressä.

Vesistöjen asema taiteessa liittyy niiden kulttuurihistorialliseen merkitykseen. Ihmiset ovat aina asettuneet veden äärelle, jonne rakennettiin talot ja raivattiin viljelysmaat. Vesistö oli kalastavien ruoka-aitta ja keskeisin kulkuväylä ennen auto- ja junaliikenteen merkittävää kehittymistä 1920-luvulla. Valtakunnan eri alueiden välinen yhteys vesistöjen avulla oli taloudellisen kehityksen edellytys. Myös vesimaisemat paikannettiin usein tunnistettaviksi kohteiksi. Keski-Suomessa taiteilijat liikkuivat muun muassa Keiteleen, Päijänteen ja Leppäveden rannoilla.

Maisemamaalauksissa kuvattiin usein vettä. Jokien ja järvien rantamaisemat sekä avarat näköalat tarjosivat vaihtelevia näkymiä. Veden avulla taiteilijat tutkivat luonnonilmiöitä, välittivät tunnelmia ja tallensivat oman aikansa kulttuuriympäristöä.