Veden äärellä

Veden merkitys on moninainen. Meret, järvet, joet, ojat ja purot ovat osa maisemaamme, Järveä kutsutaan jopa maiseman silmäksi. Taivas ja maa yhdistyvät vesiluontoon heijastuksina ja varjoina. Veteen, pieneen lammikkoonkin, syntyy toinen taivas ja maa. Vedellä on erilaisia olomuotoja: vesi sataa vetenä, rakeina tai lumena, virtaa kuohuvana tai myrskyää aaltoina, on tyyni tai jäätyy. Vesi ei katoa, vaan muuttaa muotoaan: kaste, sumu, huurre, vesipisarat. Veden liikkeet hiovat kallioita ja pakkaspäivänä auringon paistaessa kimaltelevat jääkiteet. Sade ja usva hämärtävät maiseman ja tekevät ääriviivat epäselviksi. Järvi antaa kaikkina vuodenaikoina maisemalle avaruutta. Puiden välistä vilkkuvat vedet ovat tyypillistä suomalaista maisemaa.

Vesi on elämän välttämättömyys, mutta se on paljon muutakin. Vedellä on vahvoja vertauskuvallisia merkityksiä. Kuvataiteessa heijastavat pinnat voivat herättää kysymyksen illuusiosta, kun taas heijastamattomat pinnat viittaavat eräänlaiseen mykkyyden ja kommunikoimattomuuden teemaan. Veden eri olomuotojen on nähty symboloivan myös mielenlaatua tai voimaa ja energiaa. Veden avulla luodaan mielikuvia, ei ainoastaan luonnonilmiöistä, kuten heijastuksista ja aallokoista, vaan myös fyysisestä tai henkisestä puhdistautumisesta. Veden virtaava liike kuvaa yleisesti elämän virtaavaa luonnetta. Vettä käytetään vertauskuvana, sillä se muuttaa Suomen oloissa muotoaan vuodenaikojen ja säätilan mukaan.